sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Potkuja!

Tänään tuntui ja näkyi pentujen ensimmäiset potkut. Kovasti siis tapahtuu jo Sokerin mahassa! Sokeri itse vaikuttaa lähinnä hämmentyneeltä, näin ensimmäistä pentuettaan odottavana se tuskin vielä tietää, mitä oikein tapahtuu. Tässä vaiheessa tiinneyttä (viikko 7) pennut ovat jo kehittyneet jo ihan kissanpentuja muistuttaviksi olennoiksi, tämän jälkeen ne lähinnä kasvavat kokoa. Sokerin masu rupeaa kyllä olemaan jo niin iso, että tuntuu ihmeelliseltä että sen pitäisi vielä kaksi viikkoa kasvaa kokoa!

Sokeri on edelleen oikein tyytyväinen kissa, uni ja ruoka maistuvat, ja kehräystä riittä! Hieman väsyneempi Sokeri on ehkä ollut kuin yleensä, mutta kyllähän monen pennun kokoisen mahan mukana kantaminen ja pentujen kasvattaminen kysyykin voimia!

2 kommenttia: