perjantai 13. helmikuuta 2015

Maailman ihmettelyä

Pennut kasvavat suorastaan silmissä: kaikki ovat jo triplanneet syntymäpainonsa. Pentulaatikko on vaihtunut isompaan aitaukseen, jossa pennut ovat päässeet harjoittelemaan kävelemistä. Kaikki kävelevät jo reipaasti, pieniä kellahduksia tosin sattuu edelleen! Omien ja kaverien jalkojen putsaamista on myös kovasti harjoiteltu. Myös pientä leikkisyyttä on jo havaittavissa; välillä joku hyökkää kaverin päälle ja yrittää purra korvasta tai tassusta. Alla olevissa kuvissa pennut pääsivät jo tutustumaan vähän pentuaitauksen ulkopuoliseenkin maailmaan. Maton päältä ei tosin kukaan rohjennut vielä poistua, reunalta kyllä kurkittiin ahkerasti. 

Pennuissa alkaa olla jo havaittavissa luonne-eroja. Tomu on alusta asti ollut äänekkäin ja protestoi edelleen punnitusta hyvin äänekkäästi. Vauhtia myös pojalla riittää, kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, niin Tomu ei meinannut pysyä paikallaan hetkeäkään kuvaa varten. Vanilja kävi myös hyvin reippaana tyttönä tutkimassa maton joka nurkan ja kurkkimassa niiden ylitse suurta ja pelottavaa maailmaa. Kiteellä riitti myös uteliaisuutta sekä maton reunoja että talouden kolmatta kissaa, Kuuta, kohtaan, joka on myös käynyt kurkkimassa pentuja. Kuu ei tosin tunnu niistä hirveästi piittaavan, toisin kuin Jade, joka hoitaa pentuja edelleen Sokerin kanssa. Rae ja Kaneli olivat hieman aremman oloisia, ja odottelivat matolla lähinnä paikoillaan pääsyä takaisin turvalliseen pesään.

Kide
Vanilja

Kaneli

Rae

Tomu

3 kommenttia: