maanantai 31. lokakuuta 2016

Pienet isot kissat

Aika menee kuin siivillä, pennut ovat jo 13 viikkoa. Ensimmäiset rokotukset ovat takana ja seuraavat kohta edessä. Kissalapset ovat todella valloittavia persoonia: mielipiteitä löytyy moneen asiaan, mutta kumpikin on hyvin ihmis- ja koirarakas. Lyyra erityisesti tykkää nukkua sylissä tai jonkun vieressä sohvalla. Leo muistuttaa ulkonäöltään kovasti isäänsä, ja siitä onkin kasvamassa todella komea poika! Perheen koirat saavat myös säännöllisesti uniseuraa pienistä kissalapsista. Lempparileikkejä on rapisevien ja kimaltavien lelupallojen kuljettaminen ympäri asuntoa sekä tietenkin huiskaleikit, kuten talouden muillakin mauilla. Pienten isojen kissojen luovutusaika lähestyy kovaa vauhtia, ja talouden ihmisasukkaat kauhistelevat jo, miten pärjäävät enää ilman näitä pieniä veijareita!

Kerrankin Leo oli poseeraustuulella!
Leo
Leo on komea pieni miehen alku
Lyyralla on tässä kovin Sokerimainen ilme
Lyyra on niin lumoutunut nenäliinasta, jonka avulla yritettiin saada kissalapset katsomaan oikeaan suuntaan.

tiistai 18. lokakuuta 2016

12-viikkoa

Pennut täyttävät tänään 12-viikkoa! Pienet tirriäiset saivat tämän suuren saavutuksen kunniaksi uuden huiskalelun. Lahja oli myös Sokeri-äidin ja Kide-veljen mieleen. Huiskalelut ovat pentujen mielestä mahtavimpia leluja ikinä, hyvinä kakkosina tulee vessapaperirulla, Sokerin/Kiteen häntä ja tapetti. 

Kuvassa Leo juuri nukahtamassa. Leolle on siunaantunut kovin kantava ääni, eikä ikinä jää epäselväksi, että poju on mm. jäänyt parvekkeelle ja haluaa sisään NYT.
Leo. Huom. solmittu verho, jota on yritetty varjella pieniltä kynsiltä ja hampailta.
Lyyra. Lyyra tykkää kaikesta ja kaikista.
Lyyra tähysteli raapimispuun ylimmältä tasolta kun veljeä kuvattiin.
Leo liiskana Lyyran alla. Vaikea sanoa kumman asento on epämukavampi.
Lyyra ja Leo. Näistä kahdesta saatu järkevä yhteiskuva on suoranainen ihme.
Nöpönaamat.
Lyyra ja syysaurinko.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Leo

Leo pieni hännänjahtaaja joutui kuvaajan kohteeksi. Leon mielestä elämä kaipaa haastetta joten mallimies yritti pysyä mahdollisimman vähän paikoillaan.

Leo kieppuu hyvin mielellään tuolien jaloissa.
Tässä tyylinäyte miten hiiri tapetaan mahdollisimman vaikeasti.
Hiirtä voi kuljettaa ympäri asuntoa ja kiusata siten siskoa ja mm. Sissi-koiraa. Tähän leikkiin sisältyy ääniefektit mur ja roar.
Tässä on poika ihan täpinöissään kun sisko ei uskalla ottaa lelua vaikka se on maassa. Lällällää.
Ikean putki on ehkä parasta ikinä.
Tässä alkaa jo vauhti hieman hyytyä. Huom. hiirilelu turvassa tassujen välissä.
Pikkukissat pääsevät jo helposti korkeille tasoille nukkumaan. Kiipeilytelineiden aivan ylimmät tasot ovat kuitenkin vielä valloittamatta.
Kide-pojan vieressä on hyvä nukkua. Kide ja Leo tulevat todella hyvin juttuun,  näiden poikien elämässä painia ei voi olla koskaan liikaa.

Lyyra kutsuu leikkimään pyörähtämällä kyljelle ja näyttämällä mahdollisimman söpöltä.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Lyyra

Lyyra oli tänään erittäin kuvauksellisella tuulella:

Lyyran lempipaikka unille on sohvalla. Lyyra kiipeilee mielellään ihmisten päällä ja nukahtaa sitten viereen.
Lyyran lempileluja ovat pienet nenäliinapaketit, ne rapisee niin ihanasti!
Lyyra on veljeään ahneempi. Tärkein kissan taito onkin jo opittu: huutaminen keittiössä. 
Tässä Lyyra miettii, mitä veli touhuaa. Lyyra pitää todella hyvin puoliaan Leon kanssa painiessa, vaikka veli on noin 100 grammaa isompi.
Tasapuolisuuden vuoksi laitetaan vielä yksi kuva veikasta. Leo on hurjimus, joka ei sekuntiakaan ole paikoillaan (joten yllä oleva kuva on suoranainen ihme). Tällä hetkellä tämä pieni mies puree tietokonetta. Jos Leo ei ole Lyyran kimpussa niin se painii Kide-veljen kanssa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Touhua ja tohinaa

Lyyralle ja Leolle on tullut 5 viikkoa ikää täyteen. Viime viikolla harjoiteltiin syömistä, joka nyt pääsääntöisesti sujuu hyvin (kunhan mamma ei varasta ruokaa nenän edestä...). Tänään on ensimmäiset kakat hiekkalaatikolla, pissaamista sinne on harjoiteltu jo hieman pidempään. Hyvin siis edistyy pienten naperoiden kasvatus. Tuttavuutta on tehty myös talon muihin eläimiin. 30-kiloinen Sissi-koira on erittäin hyvä kiusan kohde, sitä voi läpsiä tassulla ja komentaa oikein kunnolla "poksahtelemalla". Pentuhuone on käynyt auttamatta liian pieneksi ja protestiäänet ovat kovat jos sinne joutuu jäämään. Olohuone olisi maailman paras paikka, sillä sohvan sisälle pääsee nukkumaan. Keittiössäkin on ihan kivaa, tänään koko keittiön lattia on kasteltu vesikupissa pieniä tassuja uittamalla.

Leon pikku nassu viikko sitten. Oli ne niin söpöjä kun pentuhuone riitti viihdyttämään.

Lyyra ehti poseerata leikin lomassa.

Paras nukkumapaikka sohvan sisuksien lisäksi on Mustista ja Mirristä hankittu pesä.

Leo taistelee unta vastaan sohvalla. Tännekin omatoimisesti pääsee kumpikin jo kiipeämään.
Hetken taas valppaana, minähän en nukahda.
Tämä taistelu on kuitenkin tehty hävittäväksi.
Lyyraa jännitti kun Sissi-koira käveli ohi. Käy ihan työstä valvoa ettei pikkuiset jää ison koiran tassuihin.
Lyyra sohvalla Sokeri-äidin kanssa.

torstai 18. elokuuta 2016

Pienet suuret tutkimusretkeilijät

Lyyra ja Leo kasvavat ihan silmissä! Kehitystä tapahtuu yhdessä yössä aina hurjasti. Painoa on Leolla 518 grammaa ja Lyyralla 418 grammaa. Kävelykin sujuu ongelmitta, kohta ei Sokeri-äiti pysy enää perässä. Pentuhuone pitäisi päästä jo tutkimaan.

Lyyra kuikuilee maailmaa turvallisesti mamman jalan takaa.
Leo. Näitä nöpönaamoja katselisi koko päivän.
Leo etualalla, Lyyra taaempana.
Lyyrakin osaa poseeraamisen alkeet.
Pitäisi päästä jo tutkimaan!

Lyyra ehti hetken olla maitobaarissa mutta uteliaisuus vie voiton syömisestä.

Leo ja sen jutut, niitä riittää!

Leo ja Lyyra kävelevät jo erittäin mallikkaasti.



lauantai 13. elokuuta 2016

2,5-viikkoa

Sadepäivän poseeraushetki. Leosta on vaikea ottaa kuvaa, jossa sillä olisi suu kiinni.
Päättäväisesti eteenpäin tutkimaan maailmaa.
Tässä sitä mennään jo vauhdilla. Leo kävelee melkoisen hyvin!
Lyyra pohdiskelee kameraa.
Lyyra ei uskaltanut lähteä liikkeelle, neitoa hieman jännitti uusi alusta.
Sivuprofiili.