torstai 12. maaliskuuta 2015

Poseerausharjoittelua ja leikkejä

Pennut oppivat joka päivä jotain uutta. Tänään pennut kiipesivät kiipeilypuussa toiseksi ylimmälle tasanteelle, josta ne keksivät talouden ainoan kissanminttua sisältävän lelun. Lelusta tuli heti suursuosikki ja kaikki kävivät leikkimässä vuorollaan sillä. Pennut ovat myös tulleet lelujen suhteen äitiinsä; Sokeri rakastaa huiskuleluja, ja kaikki pennut ovat myös innostuneet niistä kovasti.  

Talouden sohvasta on tullut pentujen lempipaikka, erityisesti niistä on hauska mennä sohvan sisälle, ja niiden sieltä uloshoukuttelemiseksi joutuu käyttämään jos jonkinlaisia keinoja! Erityisesti iltaisin, kun pennut on aika sulkea pentuhuoneeseen yöksi, houkuttelussa käytetään apuna ruokaa, huiskuleluja, Sokeria joka yrittää kutsua pentujaan sekä muiden (jo ulostulleiden) sisarusten huuteluja. 

Luonne-eroja on jo selvästi näkyvissä. Kaneli ja Tomu ovat eniten kiinnostuneita ihmisten seurasta, erityisesti Tomu nukahtaa usein syliin ja selvästi nauttii silityksistä ja rapsutuksista. Kaneli ja Tomu myös tulevat kummatkin oma-aloitteisesti syliin tai viereen hakemaan huomiota. Rae, Kide ja Vanilja ovat taas enemmän itsenäisiä tutkimusmatkailijoita. Kaikki pennut ovat todella reippaita, eivätkä hätkähdä talouden koirien haukkumista, imuria, vieraita tai muitakaan yllättäviä ääniä tai tapahtumia. Sokeri on aina ollut todella utelias ja peloton uusien asioiden suhteen, ja tämän ominaisuuden pennut näyttävät perineen äidiltään! 

Tänään harjoiteltiin poseeraamista, tämän harjoittelun tulokset ovat alla. 
Vanilja on hieman uninen vielä kuvauksessa. 

Kide

Kaneli on tällä hetkellä kaikista pienin, alle 800g muiden ollessa jo selvästi yli tämän. 

Rae

Tomu ei olisi halunut pysyä paikoillaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti